Matista ja Teposta kuului ensin hyviä, mutta nyt huonompia uutisia

Matista ja Teposta kuuluu taas.

Julkaistu:

Vaikka Matti ja Teppo ovat tekemässä paluuta, uusi My Love -sinkku on nähnyt päivän valon ja uusi levy on keväällä tulossa, kulissien takaa kuuluu myös synkempiä uutisia.

Matti on tiettävästi tervehtynyt, mutta pitkä esiintymistauko on tehnyt hallaa veljesten yritystoiminnalle.

MTR-Music Oy:n tuore tilinpäätös kertoo raskaasta vuodesta 2024. Yrityksen liikevaihto putosi jyrkästi – edellisvuoden 373 000 eurosta vain 69 000 euroon. Pudotus on yli 81 prosenttia.

Yhtiön tulos painui reilusti miinukselle, ja tilikauden tappio nousi yli 80 000 euroon.

Tase on silti kunnossa

Liikevaihdon romahdus ei ole yllättävä. Hiljattain tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun keikkoja alettiin perua ja Matti jäi sairauslomalle. Esiintymisten loppuminen on näkynyt suoraan yhtiön tuloissa.

Taloudellisesti MTR-Music on silti edelleen hyvässä kunnossa. Omavaraisuusaste on 92 prosenttia, eikä yhtiöllä ole merkittävästi velkaa. Taseen loppusumma on 558 000 euroa. Yritykseen on sijoitettu ja kertynyt pääomia yhteensä 514 000 euroa. Sillä pärjää pitkälle.

Lue myös: Matti ja Teppo tulivat vihdoin julkisuuteen – tästä kyse!

Vaikka maksuvalmius on edelleen vahva, viime vuosien hiljaisuus on jättänyt jälkensä. Uuden levyn julkaiseminen ja keikoille lähtö piristävät varmasti kassaa. Jos Matti ja Teppo päättävät heittää muutaman keikan, niiden hinta lasketaan tähtitieteellisissä summissa.

Lue myös: Matin ja Tepon keikkapaikkojen outo kirous – ammuskelua jo kolme kertaa!

Lue myös: Matin ja Tepon uusin kappale on syntyessään hitti – kuuntele tästä

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.