Matti ja Teppo ovat julkaisseet hiljattain uutukaisen kappaleen, My Love, josta povataan suoranaista hittiä. Ja onhan se – tarttuu kuin noro ovenkahvaa nuolemalla.
Fanit uumoilevat varovaisesti myös paluuta lavoille. Kokopitkä levy ilmestyy ensi keväänä, joten esiintymiset lienee syytä säästää kesälle. Ehkä turkulaiskaksikko nähdään muutamalla tarkoin valitulla festivaalilla.
Jos niin käy, lipuista tuskin käydään alennusmyyntiä.
Melkoinen kirous vaivaa
Mutta moniko tiesi tämän: turkulaisveljesten keikkailua on varjostanut outo kirous, jollaista ei ole kenelläkään muulla artistilla.
Jos jonkun artistin keikalla on ammuttu, se on jo melkoinen sattuma.
Matin ja Tepon keikkapaikkojen läheisyydessä on kuitenkin käytetty asetta kymmenen vuoden sisällä peräti 3 kertaa.
Ensimmäinen tapaus on vakavin. Juhannuspäivänä 2007 Mäntsälän Suurlavan edessä 18-vuotias mies ammuttiin kuoliaaksi. Ampuminen tapahtui juuri ennen Matti ja Teppo Ruohosen esityksen alkamista.
Vuonna 2010 Asikkalan Vesivehmaalla kuuden henkilön välinen riita johti ammuskeluun. Jenkkapirtillä esiintyneiden Matin ja Tepon keikka oli tuolloin jo päättynyt, mutta paikalla oli poliisin mukaan yhä noin 100 ihmistä. Kukaan ei loukkaantunut.
Vuonna 2017 Somerolla Esakallion huvikeskuksessa oli käynnissä Matin ja Tepon keikka, kun parkkipaikalla ammuskeltiin puoli yhden aikaan yöllä. Tälläkään kertaa kukaan ei loukkaantunut. Tapaus jäi käytännössä mysteeriksi, eikä siitä julkisuudessa kerrottu enempää.
Lue myös: Matista ja Teposta kuului ensin hyviä, mutta nyt huonompia uutisia
Lue myös: Matin ja Tepon uusin kappale on syntyessään hitti – kuuntele tästä