Matti ja Teppo ovat olleet hiljaa jo pitkään, mutta nyt heidän ympäriltään kuullaan uutisia.
Matti ja Teppo ovat saaneet Varsinais-Suomen liiton heille myöntämän vuoden 2025 Aurora-mitalin. Tunnustus annettiin Matti ja Teppo Ruohosen yli 50 vuotta jatkuneesta työstä suomalaisen musiikkikulttuurin hyväksi.
Perustelujen mukaan Ruohosten tuotanto on säilynyt elinvoimaisena ylisukupolvisena ja laajentunut jopa eri musiikkityylien vietäväksi.
Varsinais-Suomen liiton tiedotteen mukaan veljekset ovat olleet myös merkittäviä turkulaisuuden esikuvia. Lisäksi heidän taustayhtyeensä on toiminut kasvualustana monille varsinaissuomalaisille muusikoille.
Lue myös: Epätietoisuus Matin ja Tepon ympärillä kasvaa – nyt tavoitettiin Teppo
Lue myös: Matin ja Tepon keikkapaikkojen outo kirous – ammuskelua jo kolme kertaa!
Matti ja Teppo kiittävät, mutta…
Vuonna 2019 Matti ja Teppo juhlistivat 50-vuotisuraansa laajasti kiertäen. Sitten iski korona. Viime aikoina esiintymisiä ei ole ollut, sillä tiedossa on ollut Matin sairastelu.
Tiedote kertoo, että Matti ja Teppo ottavat huomionosoituksen vastaan suurella kiitollisuudella. He kuitenkin pysyvät poissa palkinnon julkistuksen yhteydessä.
Nyt jaettu mitali oli järjestyksessään 101. Maakuntahallitus valitsi saajan 35 ehdotuksen joukosta.