Mitä ihmettä, Cheek mainittu! Anna Abreun kanssa äänittänyt hittiyhtye löysi erikoisen kulman uutuuskappaleeseensa: ”Sieltä se…”

Gasellit on sikahyvä, jee jee!

02.03.2023

Riemukas suomiräppiä esittävä yhtye Gasellit julkaisee huomenna uuden kappaleen tulevalta Gasellin kyynel -albumiltaan.

Ääni kähee ku Tiihosella on kolmas ja viimeinen single 31. päivä maaliskuuta julkaistavalta Gasellien seitsemänneltä levyltä. Idea kappaleeseen syntyi melkoisen erikoisesti.

Tiedotteen mukaan Ääni kähee ku Tiihosella -biisin teksti sai alkunsa viime kesänä ennen intensiivisen festariviikonlopun viimeistä keikkaa. Gasellien Päkän soundi alkoi olla jo melkoisen käheänä ja mies oli jo hieman huolissaan siitä, mitä saisi keikalla itestään irti.

Thube sitten tsemppasi, että kansahan vaan tykkää kun kuulostat käheen äänes kanssa vähän enemmän Cheekiltä. Sieltä se kähee ääni pääty sitten biisin nimeen asti”, Päkä kertoo.

Gasellit on julkaissut siis kaksi singleä uudelta levyltä ennen huomista. Toinen kappaleista oli Anna Abreun kansaa tehty biisi. Sen kuulet alta.

Levyn julkaisun jälkeen Gasellit suuntaa kiertueelle. Keikkapaikat näet videon alta.

YouTube video

to 06.04. Ruka, Piste
pe 07.04. Tullisali, Oulu
la 08.04. Ravintola Kunkku, Tahkovuori
to 13.04. Tavastia-klubi, Helsinki
pe 14.04. Tavastia, Helsinki (Loppuunmyyty)
la 15.04. Tavastia, Helsinki (Loppuunmyyty)
pe 21.04. Tavara-asema, Tampere
la 22.04. Kerubi, Joensuu
pe 28.04. Lutakko, Jyväskylä
la 29.04. Sawohouse, Kuopio
pe 05.05. Logomo, Turku
la 06.05. Finlandia-klubi, Lahti