Mitä ihmettä: Markku Aro ja Nisa Soraya yhdessä – videolinkki

Markku Aro, 75, ja Nisa Soraya, 68, nähtiin ja kuultiin yhdessä.

11.07.2025

Yleisö hieraisi eilen silmiään legendaarisessa Mummotunneli-ravintolassa Helsingissä, kun lavalle nousi ikoninen iskelmälaulaja Markku Aro.

Lavalle nimittäin kapusi Markun lisäksi myös hänen entinen työ- ja seurustelukumppaninsa, laulaja Nisa Soraya, joka oli saapunut vierailulle entiseen kotimaahansa Suomeen. Nisa asuu Espanjassa.

Asiasta uutisoi Tanssiin.fi-sivusto.

Markku ja Nisa olivat kova nimi suomalaisella iskelmätaivaalla 70-80-lukujen taitteessa. Aro on kertonut omaelämäkerrassaan ihastuneensa Nisaan jo ensisilmäyksellä vuonna 1978. Vaikka kaikki tiesivät pelin hengen, he eivät julkistaneet suhdettaan aikanaan. Yhteistyö päättyi vuonna 1984 Markun mentyä naimisiin Asta Seppälän kanssa.

-Haluaisin aplodien saattelemana kutsua lavalle entisen työtoverini, Markku, 75, spiikkasi Nisan sisään Mummotunnelissa.

-Pikkuisen säätöä kun ei ole laulettu tätä 40 vuoteen, Nisa, 68, nauroi. Hän kertoi myös Markun olleen syy siihen miksi hän jäi aikanaan Suomeen.

Sitten Nisa halusi ikuistaa historiallisen hetken ottamalla artistiselfien yleisön kanssa.

Biisi, joka Mummotunnelissa kuultiin, oli kaksikon hitti Mun suothan tulla vierees sun. Ja hyvinhän se taipui vuosien jälkeenkin. Kuuntele vaikka!

Voit katsoa videon esiintymisestä Tanssiin.fi-sivustolta.

Lue myös: Markku Aro pudotti uutisen – tätä ei osattu odottaa

Lue myös: Marion Rung kertoi murheellisia uutisia