Moni luulee älypuhelimen vetelevän viimeisiään – kokeile tätä niksiä!

Haloo, haloo, eikö kuulu mitä!

27.08.2019

Comon toimittaja oli tiputtanut älykännykkänsä pariin otteeseen ja mietti, että jumaleissöni, meniköhän siinä kaiutin entiseksi.

Kas kun puheluista ei oikein enää meinannut saada selvää. Topsy-puikkoa oli korvassa käytetty, eli vaikkua ei pitänyt olla, mutta ei kai kuulo nyt näin ratkaisevasti ollut huonontunut viime aikoina. Ainakin emännän nalkutuksen volyymi oli pysynyt samanlaisena kuin ennenkin.

Kaverimies Marko tuli hätiin!

-Mulla on ollut sama juttu. Ei uskoisi miten helposti äänirööri menee tukkoon ajan myötä. Sinne menee poskesta rasvaa ja töhnää ja se usko pois tukkeutuu!

Toimittaja teki työtä käskettyä. Otti ohuen muovisen osan jonka kiinni sai (tässä tapauksessa leipäpussin sulkijan), kaiveli sillä kaiutinreikää hiljakseen, ja puhalteli myös. Ja kyllähän sieltä ihan selkeästi nousi valkoista mönjää hitunen.

Mutta eipä olisi uskonut!

Eipä totisesti olisi uskonut!

Kun kokeili soittaa, niin ääntä piti oikein laittaa pienemmälle. Näinkö pienestä se oli kiinni? Todellakin, näinkö pienestä!

Kyllä vain! Todella pieni biitti paskaa oikeassa kohdassa voi tehdä melkoista hallaa.

Hyvä tietää seuraavaa kertaa ajatellen, tai ottaa huoltotoimenpide listalle tulevaisuutta ajatellen. Sitä helposti tuttuu huonoon kuuluvuteen, eikä tee asialle mitään, kun luulee että kyse on jostain viasta.

Lisää luettavaa