Mopo lähti poliisia karkuun – kävi toooodella nolosti!

Mitäs läksi niin, kikkelis kokkelis.

27.09.2018

Jyväskyläläisellä mopoilijalla oli kaikki päin peetä. Kohtaaminen virkavallan kanssa päättyi myös todella nolosti.

Kaikki lähti siitä, kun poliisipartiota vastaan tuli Jyväskylän Nuutinkadulla mopoilija, joka kääntyi ympäri poliisiauton nähtyään. Lähti siis karkuun.

Mopoilija jatkoi ajoa Saarenmaantielle ja tästä edelleen metsään. Metsässä kävi kuitenkin ohraisesti.

Hetken ajettuaan mopoilija jäi kiinni puiden väliin!

Partio otti hänet siitä kiinni.

Mopolijalla oli kaikki vähän sinne päin. Mopossa ei ollut kiinni lainkaan rekisterikilpeä, eikä näkyvissä runkonumeroa. Ohjauslukko ja bensatankin lukko oli rikottu. 1980-luvulla syntynyt mieskuljettaja ei osannut selvittää käyttämänsä ajoneuvon alkuperää. Hänet tuotiinkin kiinniotettuna poliisiasemalle moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta epäiltynä.

Lisää luettavaa