Muistatko vielä Archie Bunkerin viiksekkään läskipäävävyn? Tältä hän näyttää nyt!

07.08.2016

Archie ja hänen hössöttävä Edith-vaimonsa ovat jo manan majoilla, mutta Perhe on pahin -sarjassa Archien Michael ”Läskipää” Stiviciä 1970-luvulla näytellyt Rob Reiner elää ja voi hyvin. Mutta hänkin täyttää ensi vuonna jo 70 vuotta.

Kulttisarja leimasi Reinerin pitkäksi aikaa, joten hän katsoi parhaaksi siirtyä kameran taakse ohjaamaan. Syntyikin monia mainittavia elokuvia, joskin tällä vuosituhannella hän on ohjannut vähemmän.

Yksi hänen elokuvistaan, Kunnian miehiä, on ollut ehdolla jopa Oscarin saajaksi. Moni muistaa hyvin myös Stephen Kingin samannimiseen romaaniin perustuvan elokuvan Piina, jossa näyttelivät James Caan ja Kathy Bates. Leffaa pidetään yleisesti yhtenä onnistuneimmista King-filmatisoinneista. Tämäkin oli ”Läskipää-Reinerin” tekosia.

Reiner on vanhemmilla päivillään osallistunut paljon poliittiseen vaikuttamiseen ja kampanjointiin.

Tämän jutun kuva on tuore ja tänä vuonna otettu.