Vuonna 2023 Varjot-hyväntekeväisyyslevyllään tuhansia euroja SOS-lapsikylälle kerännyt biisintekijäkaksikko tuottaja-säveltäjä Mikko Herranen ja lyriikantekijä Hirvonen on uuden hyväntekeväisyyshankkeen äärellä. Marraskuussa julkaistavan hyväntekeväisyyslevyn toinen single on Hanna Pakarisen tulkitsema Haudankaivajat, joka on omistettu itsemurhan tehneelle Miisalle. Myös Miisan perhe on ollut tulevan levyn hyväntekeväisyyskohteen We4you-yhdistyksen asiakkaana.
Tulevan levyn viime metreillä syntynyt biisi sai alkunsa, kun kaikki kappaleet oli saatu jo valmiiksi. Yksi tarina oli kuitenkin sittenkin vielä kertomatta.
Lue myös: Hanna Pakarinen tilittää välistävetäjistä: ”Itselle jää luu käteen”
Lue myös: Hanna Pakarinen tulee taas – tältä hän näyttää nyt!
”Eräänä iltana huomasin We4You-järjestön päivityksen. Se kertoi Miisasta, tytöstä, joka oli joutunut kiusatuksi ja päätynyt tekemään itsemurhan vain pari päivää peruskoulun päättymisen jälkeen. En saanut unta. Miisan kohtalo järkytti syvästi, ja aloin kirjoittaa ajatuksiani paperille”, Hirvonen kertoo.
Hirvonen sai yhteyden Miisan äitiin, ja tapaamisen jälkeen oli selvää, että tärkeä kappale ja aihe oli saatava myös julkaistua. Sielukkaan äänen tarinalle antoi Hanna Pakarinen.
”17-vuotias Miisa päätyi itsemurhaan äitinsä silmien edessä, kesäloman ekana päivänä. Taustalla oli mt-ongelmia ja koulukiusaamista. Kappale tehtiin siis kunnianosoituksena Miisalle ja muistutukseksi siitä, että tätä tapahtuu ja jotain pitää tehdä”, Pakarinen sanoo ja jatkaa:
”Koimme tärkeäksi saada biisi ulos näin koulujen alkuun, kun kiusaaminen ja nuorten pahoinvointi on esillä. Miisa oli taitava kuvataiteilija, ja singlen kansi on yksi hänen teoksistaan.”
Sekä nyt julkaistavan kappaleen että koko tulevan albumin tuotot välitetään lyhentämättöminä We4You-yhdistykselle, joka toiminnallaan myös toteuttaa muun muassa parantumattomasti sairaiden lasten ja nuorten toiveita.
Hanna Pakarinen kokee, että tämän biisin tekeminen ja tarinan ketominen esikuvana on tärkeää.
”En koe, että annan vain ääneni kappaleelle, haluan antaa koko kapasiteetin itsestäni siihen suureen urakkaan, että ihmiset heräisivät siihen paskaan mitä nuoret kokevat tässä maailmassa juuri nyt. Nyt aikuisena koen, että pystyn olemaan se Idoli, johon ite uskon, ja sitä ei Idolia ei palvota vaan se palvelee. Jos voin mitenkään vaikuttaa siihen, että oma lapseni selviää koulutaipaleensa ja aikuiseksi kasvamisen hengissä, niin silloin teen sen”, itse ekaluokkalaisen äiti Hanna Pakarinen toteaa.