Muistatko vielä Joel Hallikaisen – tältä hän näyttää nyt!

Joelin näyttävä paluu maallisemmankin musan pariin.

Julkaistu:

Ysärillä tv:tä katselleet ja musiikkia kuunnelleet muistavat taatusti hyvin Joel Hallikaisen. Vuonna 1992 hän ilmestyi ruutuihin ystävänsä Timo Koivusalon kanssa ennen näkemättömällä formaatilla, joka sai nimen Tuttu juttu. Siinä parit testasivat toistensa tuntemista hauskassa leikissä.

Menestys oli suurta alusta alkaen. Tuohon aikaan tv ei vielä ollut pirstaloitunut, joten miljoonäyleisöt seurasivat toisiaan.

Kun Tuttu Juttu oli noussut kansansuosioon, Hallikainen päätti toteuttaa haaveensa omasta albumista. Hänen esikoisalbuminsa ei kuitenkaan noussut myyntilistoille eikä radiosoittoon, kunnes hän esitti kappaleen ”Kuurankukka” Tuttu Juttu -ohjelmassaan.

Suosio iski kuin komeetta päähän. Hallikaisesta tuli myös hittilaulaja.

Myöhemmin Hallikainen ja Koivusalo päättivät ystävyytensä, Koivusalo erosi vaimostaan ja tiivis nelikko hajosi.

Hallikainen taas oli kokenut hengellisen heräämisen ja hän alkoi kiertää laulupaikkojen sijasta kirkoissa esiintymässä. Hän julkaisi myös hengellisiä albumeja.

Joel palasi maallisen musan pariin

Sittemmin Hallikainen on esiintynyt myös maallisen musiikin parissa.

Ja nyt hän yllättää. Hän tekee kiertueen toisen turkulaisen jantterin, koomikko Heikki Hilanderin kanssa. He järjestävät Iloisen iltapäivän, joka on kuulemma alle 60-vuotiailta kielletty.

Luvassa on miesten mukaan musiikin ja huumorin ilotulitusta – kauniita säveliä, nauruhermoja kutkuttavia imitaatioita ja elämänmakuista tarinointia. Kaksikko antaa nauru- ja tunnetakuun.

Turun esiintyminen on jo loppuunmyyty. Loput näet alta. Lippuja saa näistä paikoista:

Raahesali – www.tiketti.fi

Karstula Wanhat vehkeet – www.wanhatwehkeet.fi

Pöytyä – www.lippu.fi

Salo Provinssi – www.lippu.fi

Rauma – www.raumanteatteri.fi

Mustion kesäteatteri – www.lippu.fi

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.