Muistatko vielä: Tämä poliitikko kannetiin tuolissa ulos eduskunnasta, kun ei suostunut poistumaan

Voihan Veikko Vennamo.

24.10.2019

22 vuotta sitten kuollut Veikko Vennamo on politiikan legenda. Hän perusti 60 vuotta sitten eli vuonna 1959 uuden puolueen, Suomen Pientalonpoikien Puolueen, joka muutti myöhemmin nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi. SMP:stä tuli kova luu muiden puolueiden joukkoon.

Se arvosteli rötösherroja, ja apua se sai 60-vuotisjuhliaan niin ikään viettävästä Hymy-lehdestä.

Veikko Vennamo istui eduskunnassa pientä taukoa lukuunottamatta 40-vuotisen putken, olipa hän ministerinäkin.

Eduskuntauraan mahtui myös harvinaisia asioita. Hänet pidätettiin jopa kolme kertaa määräajaksi osallistumasta edustajan työhön vuosina 1972 ja 1973. Lisäksi Vennamo oli saanut nuhteita eduskunnan puhemiehistöltä loukkaavien sanojen käytöstä ja järjestyksen rikkomisesta useaan kertaan.

Kaksi vahtimestaria kantoi Vennamon tuolissaan ulos eduskunnan istuntosalista 28. toukokuuta 1974, kun hän oli kieltäytynyt poistumasta salista saatuaan kahden viikon työskentelykiellon.

Niin että on se meno vähän rauhoittunut siellä Arkadianmäellä.

Lisää luettavaa