Toni Braxton oli aikansa tapaus. Uskonnollisessa perheessä kasvanut ja vuonna 1967 syntynyt nainen teki läpimurtonsa 28 vuotta sitten Un-Break My Heart -kappaleellaan. Levytyssopimuksen hän oli saanut jo kuutta vuotta aiemmin, vuonna 1990.
Braxton voitti urallaan peräti kuusi grammyä. Mutta varsinkin viime vuodet ovat olleet täältä peräpohjolasta katsottuna hiljaisia.
Tämä ei tarkoita, etteikö nainen eläisi, hyvinvoisi ja esiintyisi edelleen.
Nimittäin niin todella on.
Hämmentävää on, että 56-vuotias Toni ei näytä vanhentuneen pätkääkään, äänikin on sama tumma ja soinnikas. Jos Toni on käynyt piikkihoidoissa tai leikkauksissa, niin tälle kirurgille haluavat sitten kaikki: niin luonnolliselta Toni näyttää.
-Me lyhyet naiset ikäännymme armollisemmin, on Toni heittänyt talk-showssa.
Kuuntele alta pari kohtuutuoretta livevetoa ja katso talk-showta. On se upea emäntä voi jeesuksen kevät!



