Musiikkia tekevä Pate Mustajärven tytär Jenni rohkeana: ”Vähemmän sotimista, enemmän lempimistä!”

Hyvä ohjenuora elämään!

08.11.2023

Poprockia kirjoittava laulaja-lauluntekijä Jenni Mustajärvi julkaisee uuden Ikkunat auki ja valoon -singlen ensi viikon perjantaina 17.11.2023.

”Toivon, että biisi toisi voimaa ja lohtua kaikille niille, jotka käyvät nyt läpi jotain vaikeaa tai mullistavaa. Elämä on yhtä aaltoliikettä, mutta tästäkin selvitään”, Jenni kertoo kappaleen tiedotteessa.

Jennin sanoitukset kumpuavat eletystä elämästä ja taulujen maalaaminen toimii myös taiteilijan inspiraationa. Uuden singlen tarina sai alkunsa Jennin läheisen ihmisen vaikeasta elämäntilanteesta.

”Synkkiä aikoja tässä elellään ja ympärillä on paljon yleistä pahoinvointia. Haluan tuoda tällä kappaleella valoa ihmisten elämään.”

Mustajärvi ottaa kantaa sanoituksissaan myös yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Marraskuussa 2022 julkaistussa Ei saa koskee (…ilman lupaa) -kappaleessa Jenni käsitteli naisiin kohdistuvaa seksuaalista häirintää omakohtaisen kokemuksen pohjalta, ja kesäkuussa 2023 julkaistulla Lemmenkoulu-singlellä Jenni halusi pelastaa maailman yksi lemmenteko kerrallaan. Vähemmän sotimista, enemmän lempimistä!

Kovaa tahtia keikkaileva Jenni esiintyi elokuussa loppuunmyydyllä Tampereen Ratina stadionilla, kun Popeda jätti hyvästit yli 45 vuotta kestäneelle rokkimatkalle.

”Esiintyminen Ratinan lavalla sen fiiliksissä olevan ihmismassan edessä oli huikea ja haikea kokemus samaan aikaan. Ootan jo innolla kevättä, että päästään kiertämään lavoja oman bändin kanssa”, Jenni fiilistelee.

YouTube video

YouTube video