Mystinen mustan Volvon tapaus: Hämeen poliisi kiittelee vinkeistä – asia selvisi

Epäillyt oli vangittu, mutta musta Volvo oli kateissa Lahden ja Järvenpään välillä.

02.11.2021

Viime viikon torstaina Lapinjärvellä sijaitsevasta autoliikkeestä anastetiin musta Volvo. Poliisi epäilee, että kyseistä ajoneuvoa käytettiin samana yönä Lahdessa tehdyllä murtokeikalla. Kohteena oli Karisman liikekeskuksessa sijaitseva DNA-liike. Tapausta tutkitaan törkeänä varkautena.

Teoista epäillään useampaa ulkomaalaista miestä. He ovat iältään 25-39 -vuotiaita. Vaikka epäillyt ovat kiinniotettuina, Volvon olinpaikka ei ollut kuitenkaan selvillä.

Poliisi epäili, että auto oli hylätty Lahden ja Järvenpään väliselle alueelle.

Virkavalta pyysi kansalaisten apua ajoneuvon löytämiseksi. Ja se löytyi.

– Kiitämme kaikkia vihjeitä antaneita sekä twiittiämme jakaneita, poliisi kiittelee.

Lisää luettavaa