Näin korona kuritti Suomen suosituinta iskelmäkuningatarta Saija Tuupasta!

Ohhoh! Otamme osaa.

07.08.2021

Suomen ehdottomasti suosituin iskelmäkuningatar on takavuosien tangokuningatar Saija Tuupanen. Hänet on muu kuin tanssiyleisö päässyt tuntemaan parin viime vuoden aikana myös siitä, että hän on koomikko Sami Hedbergin avovaimo.

Korona on kurittanut Saijan yhtiötä huolella.

SaTu Viihde Oy:n tilinpäätös on karmivaa luettavaa. Liikevaihto oli viime vuonna vain 5 000 euroa, ja viivan alle jäi tonni.

Nyt tosin täytyy huomata, että pari vuotta sitten firman liikevaihto oli 30 000 euroa, ja Saijalla on jo silloin mennyt tuhatta ja sataa.

Saijan osakeyhtiö ei siis kerro oikeata kuvaa upean laulajattaren rahaliikenteestä. Mitä ilmeisemmin Saija laskuttaa keikkojaan omistamansa toiminimen kautta. Sen paperit eivät ole Suomessa julkisia.

Lisää luettavaa