Näin koronavuosi vaikutti Alkoon – lue tunnusluvut

Alkon liikevaihto vuonna 2020 kasvoi 13,4 prosenttia ja myynti litroissa nousi 13 prosenttia. Alkoholin kokonaiskulutus kuitenkin väheni.

11.04.2021

Alkoholijuomaverollinen liikevaihto Alkolla vuonna 2020 oli 1 296,7 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvuun vaikutti koronan aiheuttama myyntikanavien muutos. Matkustajaliikenne Suomesta ulkomaille oli lähes pysähdyksissä, ravintolat olivat osan vuotta suljettuna ja osan vuotta niiden toimintaa rajoitettiin.

Juomia myytiin vuoden 2020 aikana 92,7 miljoonaa litraa, kasvua oli 13 prosenttia. Myyntiään kasvattivat kaikki tuoteryhmät.

Pandemia kasvatti Alkon myyntiä luonnollisesti sen vuoksi että osa ravintoloiden ja matkustajatuonnin kautta aiemmin hankitusta alkoholista ostettiin nyt Alkosta.

THL:n mukaan alkoholin kokonaiskulutus laski vuonna 2020 viitisen prosenttia edellisvuodesta koronapandemian vuoksi. 15 vuotta täyttäneet suomalaiset kuluttivat keskimäärin 9,2 litraa sataprosenttista alkoholia per asukas.

Lisää luettavaa