Näin monta huoraa Suomessa on – ja missä he ovat!

Ilotyttöjen määrästä liikkuu monenlaisia arvioita. Joku sanoo heitä olevan tuhansia Suomen-maassa. Jos kaikki silloin tällöin keikkaa heittävät opiskelijatytöt otetaan huomioon, näin voikin olla. Mutta nyt tulee raakaa dataa.

Heitä on noin 350.

Tieto perustuu tunnettuun kansainväliseltä palvelimelta pörräävään seksisivustoon, joka listaa prostituoituja eri puolilla maailmaa – myös Suomessa.

Tuohon lukuun päädytään, kun lasketaan kaikki tällä hetkellä voimassa olevat ilmoitukset. Määrä vaihtelee toki suuntaan ja toiseen päivittäin.

Tällä hetkellä prostituoituja on yhteensä 48 Suomen paikkakunnalla. Eniten heitä on Helsingissä, Turussa ja Tampereella sekä Vantaalla.

Myös monet pienet paikkakunnat ovat jo edustettuina, kuten Kaarina, Ylivieska, Parainen, Parikkala ja Paimio.

Aiheet: