Nainen meni seksi-chatiin ja yllätti kaikki – teko voi olla vaarallinen!

Nuori nainen, joka ei halunnut kertoa ikäänsä, esiintyi Bongacams-nimisessä kansainvälisessä seksi-chatissa varsin rohkeasti.

Paitsi että hän oli ottanut nimimerkikseen MuslimRaaida, hän myös esiintyi islaminuskoisille tuttu pääkaapu yllään. Pyydettäessä – ja kun hänelle antoi tippiä tai pyysi yksityishuoneeseen – hän oli valmis rohkeampaankin.

Bongacams on kansainvälinen seksi-chat, jossa miehet rahoittavat niin kutsuttujen cam-tyttöjen järjestämiä esityksiä ostamalla luottokorteillaan poletteja. MuslimRaaida on yksi sadoista esiintyjistä.

Nuori nainen ei paljastanut tarkkaa ikäänsä, kertoi vain olevansa ”nuori”. Hän totesi kysyjille, ettei pelkää ”rienaamisen” mukanaan tuomaa mahdollista uhkaa.

Hämmentävää oli MuslimRaaidan ulkonäön yhteneväisyys libanonilaistaustaiseen maailmanlaajuisesti tunnettuun ex-pornotähteen Mia Khalifaan, joka on myös esiintynyt silmälaseissa ja kaavussa. Vastikään uutisoitiin että ISIS oli uhannut hänen henkeään – nainen oli saanut uhkauspostia. Alla Khalifan saama kuva.

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut