Nainen valehteli raiskauksesta ja tuhosi miehen elämän – linnaan!

Britanniassa kohutaan Halina Khanin raiskaustapauksesta, joka oli keksitty.

Nainen on saanut kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeustuomion valehdeltuaan, että poliisi oli raiskannut hänet. Vankeus tuomittiin ehdottomana.

Poliisi joka työskenteli Leicestershiressä, Britanniassa, ei ollut koskaan edes tavannut kyseistä naista.

Tapauksen tutkimukset kestivät viisi viikkoa, ja tällä välin poliisi roikkui niin kutsutusti löysässä hirressä. Poliisi on ollut sairauslomalla masennuksen vuoksi jo puoli vuotta, mutta palannut töihin.

Poliisin nimen nainen myönsi muistaneensa hänen ex-miehensä rikosasian yhteydestä kuusi vuotta aiemmin. Nainen oli laukonut raiskausväitteet toisen rikostutkinnan aikana, eikä suostunut enää perumaan niitä, joten poliisin oli tutkittava väitteet. Myöhemmin hän nimitti väitteitä vain sarkasmiksi.

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut