Näyttelijättären pommipaljastus: Lapseni on mahdollisesti Frank Sinatran!

02.10.2013

Mia Farrow paljastaa Vanity Fair –lehden haastattelussa melkoisen pommin.

Näyttelijättären mukaan on mahdollista, että suhteessa Woody Allenin kanssa syntynyt poika Ronan ei olekaan ohjaajan biologinen lapsi. Toinen isäehdokas on itse laulajalegenda Frank Sinatra. DNA-testiä asian selvittämiseksi ei ole kuitenkaan tehty.

Farrow ja Sinatra olivat naimisissa 60-luvulla kahden vuoden ajan, Ronan on puolestaan syntynyt vuonna 1987. Näyttelijätär kertoo, että pariskunta ei koskaan päättänyt suhdettaan avioerosta huolimatta.

Laulajan tytär Nancy Sinatra Jr kommentoi veljen mahdollista olemassaoloa Vanity Fair –lehdelle sähköpostitse. Hän totesi Ronanin olevan tärkeä osa heidän perhettään ja hänen olemassaolonsa olevan heille suuri siunaus.

Vielä mielenkiintoisemmaksi kuvion tekee se, että Sinatran ja Allenin välillä näyttelijätär oli naimisissa säveltäjä André Previnin kanssa yhdeksän vuotta.

Ronanin lisäksi Farrowilla ja Allenilla on kaksi adoptiolasta. Allen on puolestaan suhteessa Farrowin adoptiotyttären Soon-Yi Previnin kanssa ja heillä on kaksi adoptiolasta.

Ronania isän, oli hän sitten biologinen tai ei, suhde siskopuoleen on ahdistanut. Viime vuonna hän twiittasi:

– Hyvää Isänpäivää – tai siis meidän perheessämme Lankomiehenpäivää!

Lisää luettavaa