Niko Ranta-ahon pitäisi vapautua tammikuussa – IS: Uusi syyte, ja isälle myös!

Raharikos.

Julkaistu:

Niko Ranta-ahon 13 vuoden tuomio huumausainerikoksista ei muuttunut Korkeimmassa oikeudessa, joten hänen vapautumisensa on ajankohtaista tammikuussa. Ensikertalaisena hän istuu puolet. Ensimmäisen kerran hänet vangittiin vuonna 2019 heinäkuussa.

Nyt Ilta-Sanomat uutisoi, että Niko-Ranta-ahoa, 37, ja hänen isäänsä Esa Ranta-ahoa, 61, syytetään kumpaakin törkeistä rikoksista Helsingin käräjäoikeudessa.

Syytteet koskevat törkeätä veropetosta. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Tampereella vuosien 2016–2020 välisenä aikana.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan isän ja pojan yhteisomistuksessa olleisiin yrityksiin tehtiin verotarkastus, ja kyse on näiden yritysten välisistä rahansiirroista. Syyttäjän mukaan kyse on peitellystä osingosta.

Kyse on sadoista tuhansista euroista.

Törkeästä veropetoksesta voi saada jopa neljän vuoden kakun. Poika Ranta-ahon kohdalla voi olla, että homma kuivuu kasaan rangaistuksen osalta, sillä asiat olisi voitu käsitellä jo huumausainevyyhdin aikana. Ne olivat tiedossa tuolloin.

Asian käsittelyyn ensi kesänä on varattu vajaa viikko.