Nykäsen luottotoimittaja Kaitsu Merilä ei saanut kutsua hautajaisiin – kirjoitti koskettavan kirjoituksen

Runo.

09.03.2019

Mäkimies Matti Nykäsen vuosikaudet tuntenut ja hänestä juttuja kirjoittanut ”luottotoimittaja” Kai Merilä ei ollut Matin hautajaisissa viime viikonloppuna.

Olisi mennyt, mutta Merilän mukaan Nykäsen lähipiiriin kuuluva henkilö esti tämän. Merilä on todennut, ettei se kuitenkaan ollut Pia-vaimo tai Matin äiti Vieno.

Nyt Merilä on purkanut tuntemuksensa runoksi, jonka julkaisi Facebookissa.

Kuka määrää milloin täältä lähdetään?
Kuka tietää, milloin tänne synnytään?

Kun lähdön aika on, onko kantajat sulla valmiina?
Onko puku tärkätty, arkku valittu ja juhlamenuu paperilla?

Sen mä tiedän, että kaikki sinne vapaasti tulla saa
Kun lähden, lähden voimalla laulun ja arkussa teksti: juhlikaa!

Sen vihamiehenkin ainokaisen paikalle haluan
Syököön ja juokoon mun piikkiin niin että halkeaa

Yhden ainoon kerran elämässäni porttikiellon sain
parhaan kaverini hautajaisiin, turhaan sinne kutsua hain

Silloin päätin, että kaikki mun kuoppatalkoisiin tulla saa
enkä itsekään niistä bileistä pois mä jää!
joten siellä iloitaan, ystävät juhlikaa,
kun raikulipojan arkku maan multiin katoaa!

Lisää luettavaa