Nyt oli vaarallista menoa Lahdessa – kännikuski kaahasi yli kahtasataa!

Onneksi mitään ei sattunut.

10.05.2020

Poliisi havaitsi eilen iltapäivällä Lahdessa melkoisen hurjastelijan. Valtatie nelosella kiitäneen auton vauhdiksi mitattiin 180 kilometriä tunnissa. Alueella on satasen rajoitus.

Virkavalta lähti auton perään. Tutka näytti pahimmillaan 209 kilometrin tuntinopeutta takaa-ajon aikana. Kuljettaja tavoitettiin lopulta Nastolan puolelta. Puikoissa oli 1970-luvulla syntynyt mieshenkilö.

Epäilty puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Myös huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Rattijuopumuksen lisäksi miestä epäillään  törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Ajokortti lähti hyllylle saman tien.