Oho! Stefan Therman sai maksuhäiriömerkinnän!

Julkkisliikemies Stefan Thermanin yritystä haettiin hiljan konkurssiin ja konkurssi jäi sillensä, mutta Stefanin omatkin raha-asiat näyttävät käväisseet solmussa. Hän on saanut maksuhäiriömerkinnän.

Comolle vihjattin asiasta ja Como totesi lähteen tiedot paikkansa pitäväksi. Asia selviää Itä-Uudenmaan käräjäoikeudesta.

Kyseessä oli maksuhäiriömerkintä, joka syntyi käräjäoikeuden yksipuolisella velkomustuomiolla. Velkojana oli puufirma.

Summa oli 22 129 euroa, ja se syntyi 10. kesäkuuta. Stefan maksoi summan viisi päivää myöhemmin, mutta tämä ei auta asiaa, sillä luottotietohäiriö on voimassa tasan kaksi vuotta.

Myös Stefanin ST Capital Oy -niminen yhtiö on ollut tapetilla maksuasioissa. Yhtiötä haettiin konkurssiin eläkeyhtiön nimissä 1.6.2020 mutta konkurssi jäi oikeustermein ”sillensä” kaksi päivää myöhemmin, kun Stefanin yritys maksoi saatavan. Aiemmin yritykselle oli syntynyt maksuhäiriömerkintä verottajalta.

Maksuhäiriömerkintä voi estää vaikkapa luottokortin saannin.

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut