Onko hän Suomen ahkerin varas – 32-vuotiaan miehen käsittämätön varkaussaldo

Ammattina varas.

01.09.2019

Kainuun käräjäoikeus vangitsi perjantaina kajaanilaisen 32-vuotiaan miehen, jonka rötöstelysaldo on hurja.

Hänen epäillään syyllistyneen toukokuun puolenvälin tienoon jälkeen yhteensä 115:sta kauppaliikkeisiin kohdistuneisiin anastuksiin. Mies on vienyt lonkeroa ja tupakkaa.

Anastuksia on niin paljon että tuotteiden arvo on noin 7000 euroa.

Koko kuluvan vuoden aikana miehen epäillään syyllistyneen yli 200:n eri anastusrikokseen.

Hänet tuomittiin 10.5.2019 Kainuun käräjäoikeudessa vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen yli 80 rikoksesta. Uusi rikossarja alkoi jo pari päivää annetun tuomion jälkeen.

Lisää luettavaa