Paimiossa talon asukkaiden rauha rikkui yllättävällä tavalla – parikymppinen mies ajoi autonsa omakotitalon seinään

Vaarallinen tilanne.

29.06.2022

Lounais-Suomen poliisi kertoo saaneensa keskiviikkoyönä kolmen aikaan tiedon, että henkilöauton kuljettaja oli suistunut päin omakotitalon seinää Paimion keskustassa Vistantien ja Kisatien risteyksessä.

Poliisin saapuessa paikalle ajoneuvon kuljettaja yritti paeta poliisia jalan. Poliisipartio sai miehen kuitenkin pian kiinni. Epäilty vastusteli kiinniottoa ja poliisi joutui käyttämään tilanteessa etälamautinta.

Omakotitalon sisällä oli tapahtuma-aikaan henkilöitä. Poliisin mukaan törmäys aiheutti todellisen vaaratilanteen. Kukaan talossa olleista ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa.

Henkilöauton kuljettaja loukkaantui törmäyksessä. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja haitanteosta virkamiehelle.

Poliisi jatkaa asian esitutkintaa.

Lisää luettavaa