”Pelkäsin että minä ja lapseni kuolemme!”

Näyttelijätär Tori Spelling on avautunut kauhunhetkistään viimeisimmän raskautensa aikana.

Spelling kertoo pelänneensä jossain vaiheessa, että sekä hän itse että vauva kuolevat. 20. raskausviikolla hänellä oli istukasta johtuvaa sisäistä verenvuotoa. Hän joutui kymmeneksi viikoksi sairaalaan ja hoitojaksoa seurasi neljän kuukauden vuodelepo kotona.

Tilanne oli niin vakava, että jouduttiin harkitsemaan raskaudenkeskeytystä. Lopulta kaikki päättyi hyvin ja pienokainen näki päivänvalon 30. elokuuta.

Spelling kertoo, että koettelemuksien vuoksi hänellä ja vauvalla on aivan erityinen side. Lisäksi näyttelijättärellä on 5-, 4- ja yksivuotiaat lapset.

Lähde: US Weekly

Kuva: Wikimedia Commons