Podcast: Julianna Jokela kertoo totuuden – näin Niko Saarisen kanssa kävi

Julianna kertoi suoraan, millaiset välit hänellä on Nikon kanssa.

18.08.2025

Julianna Jokela ja Niko Saarinen lopettivat toukokuussa yhteisen radio-ohjelmansa. Sen jälkeen heidän ympärillään on pyörinyt runsaasti huhuja ja spekulaatioita siitä, miksi näin kävi. Niko on kertonut asiasta jo oman puolensa, mutta nyt on saatu myös Juliannan kertoma totuus asiasta.

Julianna vieraili 18. elokuuta 2025 julkaistussa BFF-podcastin jaksossa, jossa hän avasi syitä radiouransa päättymiseen. Hän paljasti samalla myös millaiset välit hänellä on tällä hetkellä ex-juontokollegaansa Nikoon.

Kyseessä on Emilia Aaltosen ja Selen Ahishalin houstaama lifestyle -podcast. Podcastin jaksossa puhuttiin muun muassa Juliannan radiopestin loppumisesta. Juliannan mukaan hän oli jo noin puolentoista vuoden ajan pohtinut sen lopettamista. Päivän muut työt jatkuivat radiotyön jälkeen ja työpäivistä tuli hänelle pitkiä ja uuvuttavia.

Päätöksestä oli Juliannan mukaan keskusteltu pitkään. Ratkaisuun johti lopulta Nikon kommentti siitä, mitä annettavaa heillä olisi enää yhdessä radiossa.

Välit Nikoon ovat edelleen hyvät, mutta erilaiset kuin ennen

Niko kertoi pian eronsa jälkeen palaavansa takaisin radiojuontajaksi. Tässä vaiheessa saatettiin ajatella, että edellinen radiopesti loppui huonojen välien takia Juliannan kanssa.

Nyt Julianna kertoo olleensa koko ajan tietoinen siitä, että näin saattaa käydä. Hän kertoo, että hänelle itselleen oli myös annettu sama mahdollisuus paluuseen kuin Nikolle.

– Olen ollut tietoinen alusta asti, että Niko palaisi mahdollisesti syksyllä takaisin.

Julianna paljastaa hänen ja Nikon olevan edelleen ystäviä ja laittoi lopun huhuille siitä, että radio-ohjelma olisi lopetettu huonojen välien takia.

– Toki ei olla nyt tietenkään ihan hirveesti vietetty aikaa, kun oltiin aiemmin niin kiinnikkäin, naurahtaa Julianna podcastissa.

Julianna on nyt ehtinyt viettämään enemmän vapaa-aikaa.

– Elämä näyttäny tältä viime aikoina. Kesä näyttäis hektiseltä, joten aattelin lomailla viel hetken…kirjoitti Julianna jo toukokuussa.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.