Poliisi: 12 vuotta sitten kadonnut mies löytyi Lapista

Poliisi kertoi omaisille tärkeän tiedon.

01.12.2022

Lapin poliisilaitos kertoo, että Kittilässä toukokuussa 2010 eli 12 vuotta sitten kadonnut mies on löytynyt.

Hän löytyi lokakuussa 2022 kuolleena katoamispaikkakunnan metsästä. Hänet löysi metsässä liikkunut sivullinen henkilö.

Poliisi etsi kadonnutta miestä aikoinaan yhteistyössä vapaaehtoisten pelastuspalvelun Vapepan ja etsintäkoirien kanssa. Etsintöjä jatkettiin vuosittain, ja vuonna 2014 poliisi teki vielä aktiivisesti etsintöjä maastoon ja muihin mahdollisiin katoamispaikkoihin. Miehen katoamisesta uutisoitiin myös mediassa.

Kateissa olleen löytymispaikka oli maastossa samoilla alueilla kuin mistä häntä oli etsitty. Poliisi kiittää paikallista löytäjää tarkoista havainnoista.

Poliisi ei epäile asiassa rikosta. Asiaa tutkitaan kuolemansyyn tutkintana. Omaisille kadonneen henkilön löytyminen – vaikka näinkin ikävissä merkeissä – on tärkeä ja ehkä helpottavakin tieto. Epätietoisuus kun on aina pahinta.

Lisää luettavaa