Poliisi valvoo koko maassa tehostetusti liikennejuopumuksia perjantaista sunnuntaihin 24.–26.11.2023.
Poliisi muistuttaa pikkujoulun viettäjiä, ja kaikkia muitakin jo etukäteen siitä, että päihteet ja autoilu eivät kuulu yhteen.
Hyvä muistisääntö on, että jos otat et aja, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta palauttaa juhlijoille mieleen.
Poliisi muistuttaa, että pikkujoulun viettäjien kannattaa varata joko kyyti tai taksiraha saataville kotimatkaa varten.
Poliisi tekee valvontaiskunsa aikana puhalluskokeita myös lauantain ja sunnuntain aamuliikenteessä.
Jos alkoholia on käytetty runsaasti, myös seuraavana päivänä voi olla syytä pidättäytyä ajamasta. Vaikka alkoholi olisikin poistunut verestä, ajaminen voi olla kiellettyä väsymistilan takia. Kannattaa siis pysyä poissa ratista, kunnes on täysin ajokuntoinen.
Valvontajakson aikana kiinnitetään huomiota myös kuljettajien ajoterveysvaatimusten täyttymiseen.