Poliisi ratsaa nyt ihmisiä jotka ovat liiketoimintakiellossa

Liiketoimintakielto on oikeuden määräämä sanktio, jota moni yrittää kiertää. Jos joku luuli ettei sitä valvota, niin nyt valvotaan.

07.10.2020

Liiketoimintakielto on eräänlainen yhteiskunnan harjoittama turvaamistoimi, jonka avulla pyritään estämään epätervettä liiketoimintaa harjoittaneen henkilön toimintaa yrityselämässä.

Oikeus on määrännyt henkilön liiketoimintakieltoon, koska hän on yritystoiminnassa syyllistynyt rikokseen tai vakaviin laiminlyönteihin.

Moni yrittää kiertää liiketoimintakieltoa. Tunnettua on, että perustetaan yrityksiä toisten nimiin, vaikka tosiasiallinen valta onkin liiketoimintakiellossa olevalla henkilöllä. Valvonta voi olla vaikeaa tai sitä ei ole.

Väärin. On sitä. Esimerkiksi tällä viikolla poliisi valvoo tehostetusti liiketoimintakieltoja osana valtakunnallista liiketoimintakiellon valvontajaksoa.

Valvonnan tavoitteena on selvittää liiketoimintakiellossa olevien henkilöiden osallistumista liiketoimintaan ja paljastaa liiketoimintakiellon rikkomisia. Valvontaa suoritetaan sekä Varsinais-Suomessa että Satakunnassa.

Esimerkiksi Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella asuu noin sata liiketoimintakieltoon määrättyä.

 

Lisää luettavaa