Poliisilta järkyttävä paljastus – koronavirus aiheuttaa kotiväkivaltaa

Ikävä on tämä.

05.05.2020

Itä-Uudenmaan poliisilaitos kertoo Facebookissa ikäviä asioita.

”Poliisin tilastojen mukaan rikoslakirikosten määrä on laskenut, mutta kotihälytysten määrä on nousussa. Uhkakuvana on, että koronatilanteen pitkittyessä kodeissa tunnelma kiristyy”, poliisi kertoo ja jatkaa:

”Poliisin tietoon tulleet lapsiin kohdistuvat väkivaltarikokset ovat lukujen perusteella laskussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Todennäköisesti pinnan alla piilee kuitenkin karumpi todellisuus. Esimerkiksi koulujen ja harrastepaikkojen ollessa suljettuna asiat eivät tule viranomaisten tietoon kuin välillisesti. Vallitsevat poikkeusolot ovat valitettavan otolliset eritoten piilorikollisuudelle, minkä vuoksi jokaisen tulisi kantaa nyt vastuuta läheisistään.”

Katso päivitys alta.

Lisää luettavaa