Rakastettu suomalainen radiokanava täyttää 25 vuotta: näillä sanoilla kaikki alkoi

Como onnittelee!

Julkaistu:

Suomalaiset ovat radiokansaa. Kukapa meistä ei olisi kulkenut kohti kesämökkiä samalla kun radio soittaa niitä iänikuisia samoja kesähittejä tunnista toiseen.

Vaan on sitä toisenlaisiakin radiokanavia. Yksi tällaisista on Radio Helsinki. Siellä soi erilainen musiikki kuin muualla. Nyt kanavalla on aihetta juhlaan. Radio Helsinki täyttää nimittäin sunnuntaina 1. päivä maaliskuuta 25 vuotta.

Radio Helsinki syntyi Lepakon syövereissä ajatuksesta, että formaattiradioille on tarjottava vaihtoehto, jossa monipuolinen musiikki olisi pääosassa. Tuo ajatus ohjaa yhä Radio Helsingin toimintaa. 25-vuotias valtakunnallinen radiokanava tavoittaa enemmän ihmisiä kuin ikinä historiansa aikana.

Radio Helsingin Aikakoneessa kuullaan tänä vuonna lauantaisin klo 18–20 arkistojen syövereistä ohjelmakartan helmiä. Neitsytmatkallaan Aikakone palaa tietenkin kevääseen 2001, tuohon Radio Helsingin ensimmäiseen lähetykseen. Jatkossa kuullaan muun muassa Todella avara luonto -ohjelmaa, Perttu Häkkisen Musiikin lahjaa, Ranea ja Tokelaa sekä Njassan vanhoja ohjelmia.

”Terve ystävät, minun nimeni on Maria Veitola, tämä on Radio Helsinki. Radio Helsinki on ihmisten asia. Radio Helsinki on meidän puutarha, jonne ystävät ovat aina tervetulleita, ja meidän puutarhassa tehdään ihan mitä me halutaan.”

Näillä sanoilla alustettiin Pekka Strengin Puutarhassa-kappale ja samalla aloitettiin Radio Helsingin FM-lähetykset 1.3.2001. Se, miten tämä lähetys jatkui, selviää tulevana lauantaina alkavassa juhlavuoden Aikakone-ohjelmassa.

Tämän kevään ohjelmakartan löydät rocklehti Rumban sivuilta täältä.