Rattiraivo johti aseella uhkailuun ja ampumiseen – uhri kuvasi kaiken kännykällään

Hurja Youtube-klippi on kerännyt katsojia ja kauhistusta.

19.06.2020

Rattiraivo liikenteessä purkautuu usein keskisormen näyttämisenä ja joskus jopa autosta nousemisena ja ikkunan hakkaamisena räkimisestä puhumattakaan.

Tässä mentiin nyt hieman pitemmälle.

Teksasissa kuvattu pätkä on kylmäävä. Hullu mies on sumputtanut autoilijan ja tullut uhkailemaan häntä aseen kanssa. Ahdistelun uhri päättää rohkeasti livetä paikalta, mutta hullu ampuu häntä.

Onneksi osumaa ei tule.

Uutistoimistojen mukaan kyse olisi ollut siitä, että mies koki omanlaistaan ”rattiraivoa” sitä kohtaan, että kalastusreissulla liikenteessä ollut uhri olisi käyttänyt hänen tietään. Kalastaja väittää olleensa ihan yleisellä tiellä.

 

Lisää luettavaa