Richie Samboran lähdön syy onkin tämä!

Bon Jovi ilmoitti eilen nettisivuillaan, että kitaristi Richie Sambora jättäytyy pois bändin meneillään olevalta kiertueelta. Syyn kerrottiin olevan henkilökohtainen ja paussin pituutta ei määritelty tarkemmin.

Tiedote käynnisti välittömästi spekulaatiot Samboran alkoholiongelmasta, sillä kitaristi oli vuonna 2011 tauolla keikkailusta vieroitusohjelman vuoksi.

TMZ-sivuston mukaan taustalla on kuitenkin Samboran ja Jon Bon Jovin riitaisat välit. Sivuston mukaan kaksikko on nahistellut useaan otteeseen vuosien varrella ja nyt välit ovat kärjistyneet. Lisäksi heidän kerrotaan taistelevan keikkapalkkiosta. Lähteen mukaan on mahdollista, että Sambora nousee lavalle jossain vaiheessa kiertuetta, mikäli asiat saadaan selvitettyä.

Kuva: David Shankbone, Wikimedia Commons