Robin Packalen edusti upeasti kihlattunsa Aura Ansaharjun kanssa Linnan juhlissa eilen. Samalla selvisi Robinin pitkäaikaisen kihlatun ulkonäkö ja nimi.
Robin sai kutsun Linnan juhliin jo vuonna 2024, muttei päässyt tuolloin paikalle, sillä hänellä oli samaan aikaan keikkakiireitä Aasiassa. Näin kerrottiin mediassa:
Lue myös: Robin Packalen moittii vanhempiaan – samat ongelmakohdat kuin lapsuudessa
– Menen sinne haistelemaan korealaista musaskeneä. Olen ollut siitä jo pari vuotta tosi kiinnostunut, hän kertoi lehdille.
Lue myös: Hän on Robin Packalenin puoliso – nimikin on nyt paljastettu
Packalen kertoi myös, että hänen suunnitelmanaan on viedä suomalaista musiikkikulttuuria sinne päin maailmaa. Artisti työsti toista kansainvälistä albumiaan, ja aikoi kirjoittaa musiikkia niin itselleen kuin mahdollisesti eteläkorealaisille kollegoilleen. Hän myös muutti Etelä-Koreaan kuukausien ajaksi keväällä 2024.
– Menen myös tapaamaan kustannusyhtiöiden porukkaa sun muuta. Ihan siis tämmöinen kulttuurimatka, sanoi Robin.
Ja narrasi ainakin puolet.
Vähän Robin kyllä narrasi, ainakin puolet
Ei se mikään ”ihan siis tämmöinen kulttuurimatka ollut”.
Robin matkasi kihlattunsa perävaloissa Etelä-Koreaan. Suhdetta ylläpitämään, rakastunut kun on.
Koska: Comolle on selvinnyt luotettavista lähteistä, että Aura-rakas vietti nimenomaisesti aikaa Etelä-Koreassa juuri tuona samaisena aikana kuin Robinkin. Eli viime keväänä. Usean kuukauden ajan.
Aura toimi neljän kuukauden ajan CEMS Club Seoul -järjestössä sosiaalitoiminnan yhteisvastuullisena vetäjänä, joka vastaa opiskelijatapahtumista ja yhteistyöstä. Kyseessä on kansainvälinen maisteriohjelma liiketalouden opiskelijoille.
Robin kertoi kesällä Me Naisille, että on kihloissa ja hän aikoo avioitua kumppaninsa kanssa tulevaisuudessa