Como uutisoi Putousta juontavan Roope Salmisen mielipuoliseksi tekevästä juontotyylistä viikko sitten.
Voit lukea jutun täältä.
Roope juonsi Putousta niin, että sitä oli suorastaan hankala kuunnella. Hän painotti jatkuvasti sanoja jälkipainotteisesti, jälkitavuisesti, joka on suomen kieliopin vastaista. Ja kuulostaa hirveältä.
Uutisemme oli äärimmäisen tykätty ja levisi pitkälle.
Samaa mieltä tunnuttiin olevan lähes joka savussa.
Ja mitä tekee Roope Salminen?
Eilisessä Putouksessa nähtiin täysin eri mies. Vielä vähän tunki jälkipainotteisuutta joissakin kohdissa mukaan, mutta juontotyyli oli täysin muuttunut. Salminenhan on ihan hyvä juontaja. Hän näytti myös, että ammattilainen on ammattilainen ja ottaa opikseen. Emme ota tästä täysin kunniaa, vaikka otammekin.
Se että Roope Salminen osaa nyt juontaa ei kuitenkaan tarkoita että hän olisi hyvä ihminen, tai että emme olisi kateellisia hänelle Sara Siepistä.