Jan Gradvallista sanotaan, että hän on yksi Ruotsin tunnetuimmista ja kovimmista populaarikulttuuriin erikoistuneista toimittajista, ellei kovin. Hänen uransa on kestänyt yli 40 vuotta. Ja kyllä, hän luonnollisesti on seurannut Abban tarinaa alusta asti.
Nyt hän on kirjoittanut Abbasta kirjan. Sen nimi on Ilon ja surun säveliä ja sen julkaisee huhtikuussa Suomessa Otava.
Kirja kuvaa Gradvallin mukaan – runsaiden yksityiskohtien kautta – Abban jokaista askelta uran alusta tähän päivään. Sen kehutaan olevan samalla kulttuurihistoriallinen dokumentti Ruotsista ja maailmasta, jonka Abba valloitti.
-Vuonna 2013 tein Abbasta reportaasin Dagens Industri -lehden Di Weekend -viikonloppuliitteeseen, mikä oli ensimmäinen kerta 30 vuoteen, kun kaikki neljä antoivat haastattelun. Sen jälkeen olen haastatellut abboja eri yhteyksissä, Gradvall kertoo tuoreimmista kohtaamisistaan ja Abba-kontakteistaan.