Säässä on tapahtumassa ja osin tapahtunut käänne, jota voisi kuvata yhdellä sanalla: vaarallinen.
Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen ennustukset kertovat, että lähes koko Suomeen on nyt luvassa varsin liukkaita kelejä. Rannikkoseudulla ja itäisessä Suomessa ei ole tästä vaaraa.
Liukkaus syntyy luonnollisesti siitä, että on satanut ja ollut kosteaa, ja sitten äkisti pakastuu. Seurauksena on katkenneita luita ja ojaan ajoja.
Ilmatieteen laitos korostaakin ennusteessaan, ettei ainoastaan jalankulkijoita varoiteta, vaan myös autoilijat ovat ”tulilinjalla”.
Kaupungeissa autoilijoille on nimettävä ainakin yksi vaaranpaikka, joka monilta unohtuu: liikenneympyrät eli kiertoliittymät. Liukkailla keleillä ne muuttuvat todella vaarallisiksi.
Liukasta on jo nyt, mutta sitä jatkuu ainakin tiistaille.