Saara Aalto on jumissa Suomessa – Meri-rakas teki virheen

Meri teki virheen ja Saara joutui jäämään Suomeen.

09.02.2025

Laulaja Saara Aalto kertoi eilen someseuraajilleen tulleensa Suomeen vain lyhyelle noin vuorokauden kestävälle piipahdukselle. Hänen lentonsa takaisin Espanjaan piti lähteä jo eilen, mutta Saaralla ei ollutkaan lennolle varausta. Syynä siihen oli hänen Meri-rakkaansa tekemä virhe.

Lue myös: Saara Aalto paljasti yllätyksen – liittyy ex-rakkaaseen

Saara kertoo Instagram-tarinoissaan, kuinka Meri oli varannut hänelle vahingossa paluulennon vasta maaliskuulle. Vaikka uuden lennon varaaminen onnistui heti seuraavalle aamulle, ei Saara päässyt lentämään vielä silläkään.

– Mun piti lentää eilen, mut Meri oli varannu vahingossa lennon kuukauden päähän! kertoi Saara ensin.

Saaran piti lentää takaisin jo tänä aamuna, mutta epäonni vain jatkui. Hänen aamulentonsa oli peruttu. Onneksi hän pääsi jatkamaan uniaan hotelliin.

– Nukuin pari tuntia lentokenttähotellissa ja hyppäsin klo 6:30 koneeseen joka PERUTTIIN, päivitti Saara tilannettaan.

Saara on nyt saanut varattua uuden lennon, jonka pitäisi lähteä kello 19.45 kohti Espanjaa. Hän kertoo tuoreimmassa julkaisussaan yrittävänsä päivälennolla perille.

Tästä syystä Saaran piti vain piipahtaa Suomessa

Saara saapui Suomeen, koska hän esiintyi eilen lauantaina Espoon Tapiolassa järjestetyssä tilaisuudessa. Tapiolan Jääpuutarhassa järjestettiin Ystäväluistelu-tapahtuma ja sen jälkeen konsertti, jossa Saara esiintyi. Hänen oli tarkoitus lentää heti konsertin jälkeen takaisin Espanjaan, mutta niin ei käynyt.

– Katsotaan miten tää päivä tästä etenee, on Saara laittanut viimeisimpään päivitykseensä.

Toivottavasti Saara pääsee tänään sunnuntaina takaisin Meri-rakkaansa luokse.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.