Vielä lisää lepoa, kirjoittaa Saija Tuupanen Insta-julkaisunsa yhteyteen. Kuvassa Saija lepää väsyneenä ja sairaana pedissä.
Hän joutui jo aiemmin perumaan keikkojaan, mutta lisää seurasi.
-Niin mahdottoman kovin kun olisin halunnut jo lähteä liikkeelle ja tulla pitkästä aikaa Tyrnävällekin. Pakko jäädä peiton alle, nainen kertoo ja paljastaa saaneensa myös ikäviä viestejä keikkojen perumisen seurauksena.
-Tiedän, että suurin osa teistä ymmärtää ja ajattelee, että terveys edellä mennään. Niin kuin pitääkin mennä. Se ei vaan aina ole täällä päässä niin helppoa, koska soraääniä ja ilkeitä viestejä tulee näköjään aina.
Saija kertoo tropanneensa itseään kaikin mahdollisin keinoin.
-Pahoittelen, että olen kipeä, sille ei vaan mitään voi, ja viihdytän teitä niin mielelläni, kun olen terveenä ja täysissä voimissani.