Saija Tuupanen nousi lavalle vaikka perui edellisen keikkansa – tämä tapahtui

Saija yllättyi, sillä keikka sujui loistavasti.

07.08.2022

Rönnin lavan keikka torstaina jäi superviihdyttäjä Saija Tuupaselta väliin, sillä hän oli kadottanut äänensä.

Hän päätti kuitenkin tsempata lauantaina Harolan Suulitansseihin, ja kuvaa iltaa mielettömäksi.

-Mun vointi salli laulamisen, vaikka eilen en olisi uskonut nousevani lavalle! Kuin ihmeen kaupalla, ääni toimi ja oli hieno ilta, Saija kiittelee.

Nyt Saijalla onkin mahdollisuus hoidella itsensä kuntoon, sillä hän aloitti lähes parin viikon loman. Saija on siitä erikoinen artisti, että hän jaksottaa paljon lomakausia vuoden varrelle. Se tuo jaksamista.

Lisää luettavaa