Salossa poliisi jahtasi skootterikuskia takaa – syy pakoiluun selvisi

Humala sai lähtemään pakoon.

03.07.2022

Keskiviikkoyönä kello kahden aikaan ilmoitettiin hätäkeskukseen Salon keskustassa ajaneesta skootterista, jossa kyydissä olijalla ei ollut kypärää.

Poliisi tiedottaa partion tavoittaneen kyseisen skootterin Salon keskustassa.

Skootterin kuljettaja ei kuitenkaan välittänyt poliisin antamista pysäytysmerkeistä vaan hän lähti poliisia pakoon ajaen esimerkiksi kevyenliikenteen väyliä pitkin.

Skootterin kuljettaja kaatui ennen Moision riippusiltaa ja hän vastusti rimpuillen poliisin kiinniottoa.

Skootteria kuljetti paikkakuntainen nuori mieshenkilö, jolle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.

Lisää luettavaa