Rallikartturina toimiva Janni Hussi on tehnyt viime aikoina paljon yhteistyötä rallikonkari Jari-Matti Latvalan kanssa. Kaksikko osallistui juuri Kreikassa ajettuun ralliin, jossa he pärjäsivät erinomaisen hyvin. Janni on palannut Suomeen ja antanut Seiskalle haastattelun, jossa hän kertoo yhteistyöstä Jari-Matin kanssa.
– Saavutimme siellä kaikki luokkavoitot ja vielä kokonaiskisan voitonkin. Kaikki, mihin osallistuttiin, myös voitettiin, kertoo Janni Seiskalle, kuinka ylivoimaisia he olivat Jari-Matin kanssa kisassa.
Janni kertoi kisan aikana vaivanneesta kuumuudesta.
– Ohjaamossa oli rallin aikana sellaiset 50–60 astetta. Sitten istut siellä paksussa ajopuvussa, jonka alla on vielä pitkät, palonkestävät aluskerrasto, kertoi Janni Seiskalle.
Lue myös: IL: Janni Hussi kertoo astrologin selvittäneen hänen ja Jari-Matin yhteensopivuutta toisilleen
Rallikaksikolla oli pitänyt kisaviikon aikana kiirettä.
– Majoituimme Jari-Matin kanssa viikon aikana viidessä, ellei peräti kuudessa eri hotellissa. Siinä sai kyllä sykkiä! totesi Janni haastattelussa.
Janni ei ollut enää lopulta jaksanut purkaa rallivarustuksiaan hotellihuoneessa ja hikiset vaatteet olivat menneet kotona suoraan pesukoneeseen.
Suhde syvenee vauhdin maailmassa
Kiire ja kuumuus eivät olleet haitanneet rallikaksikon menoa. Se näkyi murskaavana ylivoimana ralliviikolla. Tähän liittyen Seiskan toimittaja kysyi heiltä mielenkiintoisen kysymyksen:
”Voiko tuloksista päätellä, että kaksikon ammatillinen suhde vain syvenee ja syvenee ralli toisensa jälkeen?”
– Kyllä näinkin voisi sanoa. Alkaa olla aika hiottua tuo meidän toimintamme. Ei enää paljon tarvitse miettiä, kumpi tekee mitäkin. Asiat vain tapahtuvat luonnostaan, oli Janni vastannut.
Janni oli kertonut Seiskalle vielä tämän kisan olleen ”koko kauden raffein kisa”. Hän kertoi siitä tulleen hyvää palautetta. Yhteistyö ja kalusto olivat pelanneet hänen mukaansa hienosti.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Näin Jannin ralliura alkoi
Janni on ollut mukana rallimaailmassa vuodesta 2022 lähtien. Hän toimi ensin Sami Pajarin kartanlukijana Lahti Historic Rallyssa sekä Liettuassa järjestetyssä rallissa, joista jälkimmäisestä tuli voitto.
Lue myös: Janni Hussin ja Joel Harkimon oudot kuviot puhuttavat
Janni on toiminut myös muun muassa Matias Henkolan ja Heikki Kovalaisen kartanlukijana. Hän aloitti Jari-Matti Latvalan kartanlukijana Lahti Historic Rallyssa kaudella 2024. Hän on jatkanut Latvalan kanssa nyt myös vuonna 2025 Euroopan historic-rallisarjassa.
Seuraava kisa on edessä sarjan EM-osakilpailun merkeissä syyskuun lopulla ja paikkana on Italian Elba.
Lähde: Seiska