Seiska: Jari-Matti Latvala kävi lähellä kuolemaa

Jari-Matti selvisi hengissä kuin ihmeen kaupalla.

31.07.2025

Jyväskylän MM-ralleihin kartturinsa Janni Hussin kanssa osallistuva Jari-Matti Latvala täytti keväällä 40 vuotta. Hänen elämäänsä on jo ehtinyt mahtua monenlaisia koettelemuksia. Hän on kertonut niistä nyt Seiskalle, ja samalla selvisi, kuinka hän on meinannut kuolla rallin parissa.

Latvala kertoi Seiskalle kauhunhetkestään, josta hän ei ole puhunut aiemmin. Seiska kysyi onko hänellä ollut koskaan rallin parissa hengenlähtö lähellä.

– Vuonna 2009 Portugalissa oli kyllä lähellä. Menin silloin vuoristopätkällä nuotissa sekaisin mutta pidin vaan kaasun pohjassa, aloitti Latvala kertomalla.

Lue myös: Hymy: Jari-Matti Latvala puhuu vihdoin suunsa puhtaaksi – ”Verottaja tuhosi urani, mutta tämä pelasti sen”

Latvalan mukaan seuraava mutka oli vain muutaman kymmenen metrin päässä ja kovassa vauhdissa reagointiaika oli olematon.

– En ehtinyt millään kääntää. Yritin vähän ohjata kallioon päin ja hidastaa vauhtia, mutta auto vain kimposi siitä kahdelle pyörälle ja sinkoutui kaiteen yli alas.

Onneksi alla ei ollut vapaata pudotusta

Latvala oli syöksynyt kovaa vauhtia vuorenrinnettä alas. Onni onnettomuudessa alla ei ollut vapaata pudotusta, joka olisi koitunut hänen kohtalokseen.

– Onnekseni siinä oli vuorenrinnettä, jota pitkin auto alkoi kieriä alas. Se pyöri 17 kertaa ympäri. Ne olivat todella pitkiä sekunteja. Siinä kerkesi ajattelemaan. Luulin, että henki lähtee – ettei auto kestäisi sitä pyöritystä, kertoi Latvala Seiskalle vielä lisää vaarallisesta kokemuksestaan.

Kyydissä oli myös kartturi Miika Anttila, jonka tilanteesta Latvala oli myös huolissaan. Molemmat selvisivät tilanteesta hengissä kuin ihmeen kaupalla.

Hussi toimii nyt Latvalan kartturina

Jyväskylän MM-rallin varmasti seuratuin kilpailijapari on Latvala ja Hussi. Tämä on Latvalalle juhlavuosi, koska hän osallistuu 20. kerran MM-kotiralliinsa.

Rallia odotetaan tulevan seuraamaan kymmeniä tuhansia katsojia. Tapahtuma alkoi jo eilen keskiviikkona.

Lähde: Seiska

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.