Seiska: Matti Nykäsen Pia-leski tapailee uutta miestä – näin hän kuvaili tilannetta

Pian elämässä on uusi mies.

23.01.2025

Matti Nykäsen kuolemasta tulee pian täyteen 6 vuotta. Pia Nykänen jäi silloin leskeksi ja hän on tähän asti ollut yksin. Seiska pääsi haastattelemaan häntä ja samalla selvisi, että hänen surutyönsä on viimein päättynyt. Siihen viittaa se, kuinka hän on alkanut tapailemaan uutta miestä.

Lue myös: Pia Nykäseltä ilouutinen: Tämä tässä on Teppo

Lue myös: Tältä Pia Nykänen näytti lapsena ja nuorena

Seiska kävi tapaamassa Piaa Etelä-Karjalassa Pian kodissa. Talo, jossa hän asuu, on valkoinen ja puinen omakotitalo. Siellä asuu myös Diego-koira, joka oli myös pihalla vastaanottamassa Seiskan toimittajaa.

– En ole pitkään aikaan kertonut kenellekään kuulumisiani. Matin suhteen tilanne on se, että suurimmat surut on surtu ja itkut on itketty. Totta kai välillä tulee haikea mieli, varsinkin näin kuolinpäivän lähestyessä, kertoi Pia Seiskan toimittajalle.

Pia kertoo haastattelussa myös, kuinka on vain pakko mennä elämässä eteenpäin. Hän toteaa, että Matti ei tule takaisin, vaikka hän kuinka surisi.

Pia paljastaa kuvioissa olevan uusi mies

Vaikka Matin kuolemasta on jo useampi vuosi, ei Pia ole vielä löytänyt rinnalleen uutta kumppania. Nyt hän paljasti Seiskalle tapailleensa uutta miestä.

– Olen nyt muutamia kertoja nähnyt erästä henkilöä. Ei mitään yökyläilyy, mutta sellaista kahvitteluu. Kyllä minä sinkkuna vielä menen, mutta sanotaan näin, että tapailua on ollut, paljastaa Pia Seiskalle suhdekuvioistaan.

Pia ei myönnä, että kyse olisi vielä mistään seurustelusta tai yhteen muuttamisesta. Hän kertoo, että tapailu on ollut mukavaa vaihtelua. Hän kertoo, että nyt tuntuu olevan jo sopiva aika alkaa tapailemaan uusia ihmisiä.

Lähde: Seiska

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.