Diiliin vuonna 2022 osallistunut kokki Sirly Ylläsjärvi on joutunut lentokoneessa ikävään tilanteeseen. Se on ällöttänyt häntä niin paljon, että hermoromahdus on ollut lähellä.
– Saan ihan kohta jonkin asteen hermoromahduksen. Vieressä istuva mies kaivaa joka toinen sekunti nenää ja syö sitä räkää…siis silleen maiskuttaen, kirjoittaa Sirly.
Sirly jatkaa vielä kertomustaan ja kertoo samalla, miten hän on yrittänyt selvitä tästä ikävästä tilanteesta.
– Sitä on kestänyt 30 min ja oon tullu siihen tulokseen, että se ei ole lopettamassa sitä. Vastamelukuulokkeet ja musiikki blokkaa äänet, mutta pitää kohta laittaa myös silmät kiinni, kertoo Sirly.
Silry kertoo saaneensa lopulta vaihdettua koneessa paikkaa. Hän kertoo lentäneensä ainakin ensimmäisenä Helsingistä Lontooseen.
Julkkiskokkina nyt tunnettu Sirly kertoi elokuussa perustaneensa yrityksen.
– Perustin alkukesästä yrityksen, joka on erikoistunut yksityiskoneiden catering-palveluihin, paljasti Sirly viime kuussa.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.