Kauniille suomalaisjuontajalle kävi hassusti Kreikassa: Pikkuhousut vain vilkkuivat

14.07.2016

Muun muassa Suomen Huippumalli haussa ja Amerikan unelmavävy -ohjelmista tuttu Anne Kukkohovi on nainen, jolle sattuu ja tapahtuu.

Niin nytkin. Hän on paraikaa Kreikan auringon alla.

Anne on päätynyt esittelemään kreikkalaisille pikkuhousujaan keskellä katua. No, ei nyt aivan ehdoin tahdoin. Kaikki meni näin:

-Kyykistyin pienen valkoisen kissanpennun luokse lepertelemään. Hän päätti mennä hyvin ohuen ja pitkän hameeni sisään ja ottaa torkut siinä helmoissa. Mä kykin kadulla ja koitin hellästi irrotella kisulia pois sillä seurauksella että katti tarras pikku käpälillään hameeseen kunnolla, kun mä nousin seisomaan, Anne kirjoittaa somessa.

Hame antoi periksi ja niinpä Anne esittelikin lopulta pelkkiä pikkuhousujaan kadun ihmisille.

 

 

Lisää luettavaa