Suomalaisjulkkis: ”On p-seeseen vedetty olo – 100 000 euroa mätkyjä!”

Sampolta rajuja syytteitä.

18.04.2024

Liikemies Sampo Kaulanen on julkaissut somessa videon, jossa puuskahtaa hänellä olevan ”p-seeseen vedetyn olon”.

Hän kertoo tapelleensa verottajan kanssa asiasta, jossa nyt tuli päätös: noin 100 000 euroa veroa. Kyse on henkilökohtaisesta verosta.

-Summa oli alun perin 70 000, ja valitin siitä, Sampo kertoo.

-Kun valitus ei mennyt läpi, niin siihen lyötiin parikymmentä pinnaa korotusta, jolloin summa nousi yli sataan tuhanteen. Plus tuli vähän muuta hilpettä päälle.

Kaulanen esittää, että hänellä on päätöksestä salassapitovelvollisuus. Hänen mukaansa oikaisuvaatimuksesta ”heitetään vain hintaa päälle”.

-Lakimieheni mielestä 70 000 euron alkuperäinen summakaan ei ollut perusteltu. En uskalla asiaa tarkemmin avata tähän, koska pelkään että saan hintaa lisää tähän, Kaulanen esittää.

-Maa missä pitäisi olla sananvapaus, niin valtion viraston toimesta tulet hiljennetyksi.

Sampo toteaa, että lakimiehensä sanoja lainatakseen asiassa on jotain julkkislisää.

Sampo puhuu myös henkilökohtaisesta jahdista ja viittaa korruptioon, ja jopa mafia vilahtelee puheissa.

Erikoiseen viestiin on tullut keskustelupalstoilla monenmoista kommenttia.

 

 

 

Lisää luettavaa