Suomalaisnainen säikähti työnnettyään käden takkinsa taskuun – Tukes varoittaa ja ohjeistaa!

Paristot voivat olla vaarallisia kuumennuttuaan itsekseen. Tukes kertoo mitä voi tehdä.

15.12.2017

Länsisuomalaisnainen otti yhteyttä Comoon säikähdettyään eilen kotonaan. Hän haluaa varoittaa ihmisiä siitä, ettei paristoja kannata pitää taskuissa.

-Olin vaihtanut palohälyttimen patterin mökillä, sellaisen yhdeksän voltin nepparipariston. Vanha paristo oli jäänyt taskun pohjalle. Kun olin lähdössä tänään töihin ja käsi meni takin taskuun, säikähdin. Koko tasku oli ihan tulikuuma! nainen kertoo.

-Käänsin taskun nurin, jolloin lattialle tippui tuo vanha paristo ja avaimeni. Jostain syystä paristo oli kuumentunut tosi kuumaksi ihan itsekseen. Liekö sitten avainnipulla ollut myös osuutta asiaan, löydöksen tehnyt varoittelee Comon lukijoita.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes muistuttaa, että paristoista voi aiheutua jopa tulipaloja. Napojen oikosulku voi kuumentaa paristoja ja sytyttää tuleen. Keräyslaatikoille on käynyt näin.

Homman voi välttää siten, että teippaa käytöstä poistetut paristot.

Lisää luettavaa